Vesialueomistajain liitolta kysytään usein tuhkattujen vainajien tuhkien sirottamisesta vesialueelle. Useilla vainajilla on ollut viimeisenä toiveena saada tuhkansa sirotetuksi rakkaalle vesialueelle.


Hautaustoimilaki 457/2003

Hautaustoimilaissa säädetään muun muassa ihmisen ruumiin hautaamisesta ja tuhkaamisesta ja tuhkan käsittelystä. Kyseisen lain 19 §:n 2 momentin mukaisesti ”Tuhkan sijoittamiseen on oltava alueen omistajan tai haltijan suostumus.” Yksityisillä vesialueilla omistaja on joko luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö. Yhteisillä vesialueilla omistaja on osakaskunta ja yleisillä vesialueilla omistajana on Suomen valtio ja haltijana Metsähallitus.

Järjestäytyneen osakaskunnan vesialue

Järjestäytynyt osakaskunta on sellainen, jonka toiminta tapahtuu aluehallintoviraston (AVI) ennen 31.12.2025, tai 1.1.2026 alkaen Lupa- ja valvontaviraston (LVV) hyväksymillä säännöillä. Suomessa on yli 20 000 osakaskuntaa, joista osassa on etukäteen linjattu osakaskunnan hoitokunnalle tai toiminnanjohtajalle oikeudet myöntää tuhkien sirotuslupia.


Järjestäytymättömän osakaskaskunnan vesialue

Järjestäytymättömällä osakaskunnalla ei hyväksyttyjä sääntöjä, eikä valittuja luottamushenkilöitä. Tuhkansirotusluvan saaminen onkin erittäin vaikeaa ja aikaa vievää.

Kaupunkien vesialueet

Esimerkiksi Espoossa on osoitettu virallinen merisirottelualue, joka sijaitsee Käärmeluodon vesialueella. Tällä alueella sirottelu on sallittua ilman erillistä lupaa vesialueen omistajalta. Helsingin kaupunki on puolestaan osoittanut tuhkan sirotteluun ilman erillistä lupaa merialueet Harmajan länsipuolelta ja Rysäkiven luoteispuolelta.

Kannattaa siten tarkistaa kaupungilta, kunnalta tai seurakunnalta, onko heidän hallinta-/toiminta-alueella vesialueita, jonne vainajan tuhka voidaan sirottaa ilman erillistä lupaa tai luvan kanssa.

On myös hautaustoimistoja, jotka järjestävät tuhkahautauksia vesialueille.

Vainajan tuhkan sijoittaminen Metsähallituksen hallinnoimille valtion maa- ja vesialueille

Seuraava ohje on Metsähallituksen kotisivuilta (https://www.metsa.fi/luvat/suostumus-vainajan-tuhkan-sirotteluun/).

Lähtökohtaisesti pyyntöihin saada sijoittaa tuhka Metsähallituksen hallinnassa oleville alueille suhtaudutaan myönteisesti. Suostumuksia annetaan pääsääntöisesti vain tuhkan sirotteluun, ei hautaamiseen. Tuhkan sijoittaminen vesistöön biohajoavassa uurnassa on kuitenkin sallittu.

Hakemukset lähetetään Metsähallituksen kirjaamoon sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo(at)metsa.fi tai kirjeenä osoitteeseen Metsähallitus / kirjaamo, PL 80, 00521 Helsinki.
Hakemuksessa on ilmoitettava:• vainajan koko nimi ja syntymäaika• hautausjärjestelyistä vastaavan henkilön nimi ja yhteystiedot• karttaliite halutusta sijoituspaikasta ja lisäksi sanallinen kuvaus paikasta (kunta, paikan tarkempi nimi)

Suostumukset annetaan kirjallisina. Metsähallitus antaa tietoja myöntämistään suostumuksista vain asianosaisille. Metsähallituksen suostumus tuhkan sijoittamiseen on luonteeltaan maanomistajan/-haltijan suostumus eikä valituskelpoinen hallintopäätös.


Merialueen yleisvesialueita koskeva poikkeus

Metsähallituksen päätöksen mukaan vainajan tuhkan sijoittamiseen ei sen hallinnoimien merialueiden yleisvesialueille tarvita erillistä suostumusta lukuun ottamatta yleisvesialueille sijoittuvia luonnonsuojelualueita. Edellä mainituille alueille tuhkan sijoittaminen ei siten edellytä erillisen suostumuksen hakemista, koska tuhkan sijoittelun ei nähdä aiheuttavan haitallisia vaikutuksia alueiden käytölle niiden sijainti huomioiden. Luonnonsuojelualueiden osalta maanomistajan suostumus tarvitaan kuitenkin aina. Myös tuhkan sijoittamisessa merialueen yleisvesialueille tulee huomioida hautaustoimilain säännökset.